Yrtit ja aromaterapia energian lähteenä ja jaksamisen tukena

 

Yrttejä kannattaa ehdottomasti käyttää energisyyden ja virkeyden lisäämiseksi, mutta myös elvyttämään koko kehon hyvää kuntoa, lisäämään sen aineenvaihduntaa ja kuona-aineiden poistumista, ennaltaehkäisemään sairauksia ja hoitamaan erilaisia terveysongelmia. Mietoja rohtokasveja voidaan käyttää aina tavallisten hoitojen tukena.

YLEISEN VIREYDEN KOHOTTAMINEN

Terve sielu terveessä ruumiissa
Luonnollisesti hyvästä yleiskunnosta huolehtiminen auttaa pysymään virkeänä. Aktiivinen liikunta, rauhallinen uni, riittävä suojaravintoaineiden saanti (hivenaineet, vitamiinit), kevyehkö, paljon kasviksia ja sitä kautta runsaasti antioksidantteja sisältävä ruokavalio kohottavat yleiskuntoa. Varsinkin täysipainoisesta luomuravinnosta saa runsaasti elinvoimaa.

Ruoka olkoon rohtomme

Hippokrates suositteli jo 400-luvulla eKr. runsasta kasvisten, juuresten, viljan ja marjojen käyttöä. Runsas kasvisten käyttö auttaa myös suoliston hyvässä toiminnassa osaksi niiden sisältämän runsaan kuidun kautta. Vireä olo pystyy syntymään parhaiten puhtaassa elinvoimaisessa kehossa. Nykytutkimus on todennut, että kasvisravinto estää myös kasvainten syntyä.

Juo runsaasti

Suositeltavaa olisi juoda 1,5 - 2,5 litraa nestettä päivittäin. Kuumana kesäaikana tarvitaan nestettä paljon runsaammin. Jos nestettä ei saa tarpeeksi suolisto ei toimi kunnolla eikä myöskään kuona-aineiden poistuminen ole tarpeeksi tehokasta. Juomattomuus tekee ihmisen ”kuivaksi”. Kaikkein parasta on juoda vain vähän ruoka-aikoina, mutta enemmän ruoka-aikojen väleillä, jolloin ruuansulatusnesteet eivät laimene. Vältä kuitenkin kylmiä juomia. Kahvia kannattaa korvata muilla terveellisemmillä juomilla kuten kotitekoisilla mehuilla ja yrttiteillä. Liiallinen kahvin ja mustan teen juonti hermostuttaa ja on epäedullista vatsalle ja sydämelle.

Yrttiteet ovat erittäin suositeltavia. Niitä voi valmistaa hauduttamalla kuivattua kasvimursketta 1tl tai tuoretta 1 rkl yhtä kuppia lähes kiehuvaa vettä kohden 5-15 minuuttia. Koko päivän yrttitee-annoksen voi myös siilata valmiiksi termoskannuun (ei kahvitermokseen, sillä sen parkkihapot pilaavat yrttiteen hyvää makua) ja juoda sitä pitkin päivää esim. hunajan kera. Hunajahan sisältää runsaasti entsyymeitä, hivenaineita ja vitamiineja, auttaa mm. suoliston toimintaa ja irrottaa keuhkoista limaa. Huomioi, että hunajan entsyymit tuhoutuvat kuumassa vedessä, jolloin hunaja lisätään haaleaan alle +40 asteiseen juomaan. Yrttitee on myös hyvänmakuista ilman makeutusta.

Hivenaineet, vitamiinit ja terveyttä edistävät kasviöljyt

Lisäravinteina suositellaan usein antioksidantteina tunnettuja E-, C- ja A-vitamiineja sekä sinkkiä ja seleeniä. E-vitamiinia saa runsaasti kylmäpuristetuista vehnänalkio-, rypsi- ja oliiviöljyistä sekä muita tärkeitä rasvahappoja (omega-3) mm. kotimaisesta pellava- ja hamppuöljyistä. C-vitamiinia saa runsaasti kotimaisista marjoista sekä tavallisista kasviksista kuten jopa perunasta. A-vitamiinia saa runsaasti kaikista vihreistä kasviksista; nokkosesta, parsakaalista, keräkaalista, pinaatista ja porkkanasta. Kaikkein A-vitamiinipitoisin kasvin osa Suomessa on voikukan lehdet. Hivenaineita saa runsaasti kokojyväviljasta ja esimerkiksi nokkosesta. Nokkonen onkin erinomainen luonnon vitamiini-, hivenaine- ja antioksidanttilähde.


YRTIT ENERGIAN LÄHTEENÄ

NOKKOSESTA ELINVOIMAA
Nokkosesta (Urtica dioica) saadaan runsaasti hivenaineita ja vitamiineja sekä tukea luustolle ja hermostolle. Se vahvistaa munuaisia, ennaltaehkäisee virtsatietulehduksia, poistaa kehosta nesteitä ja turvotusta. Se poistaa kehosta virtsahappoja, jolloin se auttaa mm. kihdissä ja reumatismissa. Nokkonen elvyttää suoliston toimintaa, tasaa verensokeria ja verenpainetta. Se kohottaa verenkuntoa, nostaa hemoglobiinia aneemisella ja väsyneellä. Sen rautapitoisuus on pinaattiin nähden 5-kertainen. Lisäksi nokkonen elvyttää asetyylikoliiniaineidensa avulla aivojen välittäjäaineiden eli koliiniaineiden toimintaa. Näin nokkonen elvyttää muistia ja aivotoimintaa. Nokkosen siemeniä on käytetty myös potenssilääkkeenä.

Nokkonen on tärkeä kasviantioksidantti ja se sisältää myös Q10 koentsyymiainetta, joka virkistää. Nokkonen hoitaa välillisesti sydäntä ja myös verisuonten seinämiä. Sitä voidaan suositella ehkäisemään osteoporoosia sekä vahvistamaan muutenkin luustoa.

Nokkonen on myös suositeltavaa allergikoille ja astmaatikoille, sillä se sisältää runsaasti piitä, joka tutkimuksissakin on osoitettu antiallergiseksi. Myös maitoallergisien on suositeltavaa käyttää nokkosta, koska se sisältää hyvin imeytyvässä muodossa olevaa kalsiumia jopa 5-kertaa enemmän kuin maito (sama määrä tuoretta nokkosta kuin maitoa).

Nokkonen sisäisessä käytössä

Nokkosta kannattaa käyttää kaikenlaisessa ruoanlaitossa joko kuivattuna tai kesäisin tuoreena. Tuoreena sitä voidaan lisätä silputtuna keittoihin ja viiliin sekä käyttää yrttiteenä tai leivonnassa. Kuivattua nokkosta voi käyttää myös samaan tapaan ja ripotella esim. laatikkoruokiin ja keittoihin. Suositeltava 1 hengen annos on 1-2tl päivässä. Frantsilan Luomuyrttitila niin kuin muutkin kotimaiset viljelijät ja jalostajat pussittavat nokkosta sellaisenaan tai valmistavat sitä tableteiksi, uutteiksi ja yrttijuomiksi.

Nokkonen ulkoisessa käytössä:

Ulkoisesti nokkosta voi käyttää kylvyissä ja myös jalka- ja käsikylvyissä. Jalkakylpy valmistetaan seuraavasti: 4rkl kuivattua nokkosta haudutetaan litrassa kuumaa vettä. 15 minuutin haudutuksen jälkeen lisätään vettä sopivan lämpöiseksi niin, että nilkat peittyvät kunnolla. Suositeltavaa olisi tehdä jalkakylpy saunassa, jolloin jalat voidaan välillä asettaa hetkeksi kylmään veteen lisäten näin jalkojen verenkiertoa. Liian kuumaa vettä on syytä varoa, jos verenkierto jaloissa on erittäin kehno johtuen esim. diabeteksesta tai jos on pahat suonikohjut. Jos nokkosta käytetään tuoreena jalkakylpyyn, sitä tarvitaan 1/2 - 1 litraa.

Myös hiusten kuntoa voidaan vahvistaa nokkoshuuhteluilla, jolloin hiukset huuhdellaan normaalin pesun ja huuhtelun jälkeen esim. 1dl jäähtyneellä nokkosteellä. Nokkosteetä ei huuhdella pois. Tällainen huuhtelu ravitsee hiusten juuria ja lisää hiuspohjan verenkiertoa ja näin ollen edistää hiusten kuntoa. Nokkosta on käytetty myös estämään kaljuuntumista ja harmaantumista niin ulkoisten kuin sisäisten hoitojen kautta.


SIANKÄRSÄMÖ ON TUHATTAITURI
Siankärsämö (Achillea millefolium) on ”akan tupakaksi” kutsuttu ja ”tuhattaiturina” arvostettu rohtokasvi, jota jokaisen ikääntyvän kehotettiin käyttämään yksi kupillinen yrttiteetä aamupäivän aikana. Se on ollut Suomen tärkein kansanlääkinnällinen rohto. Se kohottaa vastustuskykyä ja estää näin vilustumisia, yskää ja flunssaa myös silloin kun vastustuskyky laskee esim. psyykkisten paineiden, stressin sekä mielialan laskemisen takia.

Siankärsämö elvyttää yleisesti kaikkia kehon toimintoja ja näin ollen puhdistaa ja virkistää oloa. Se auttaa myös ruoansulatusta, suoliston toimintaa, laskimoverenkiertoa, kylmiä jalkoja, kuukautiskipuja ja vaihdevuosia. Siankärsämö hoitaa myös virtsatievaivoja ja prostataongelmia. Sen avulla voidaan hoitaa myös hiivasyndroomaa.

Siankärsämöä on pidetty vahvuuden symbolina. Kreikkalainen vanha tarina kertoo, että soturi Akilles oli haavoittumaton - ainoastaan kantapää jäi hänen heikoksi kohdakseen eli ”Akilleen kantapääksi” sen jälkeen kun hän sai ”siankärsämökylvyn”.


VOIKUKKA
Voikukkaa (Taraxacum officinale) on käytetty hyödyksi monin tavoin: se on vanha lääkekasvi; juurta on käytetty kahvin korvikkeena, kukista on valmistettu voikukkaviiniä ja -simaa ja lehtiä käytettään salaattina. Voikukan viljely salaatiksi on Keski-Euroopassa suosittua.

Elias Lönnrot kertoo voikukan lääkekäytöstä: "Juurta varhain keväällä otettuna käytetään vesittävänä, veren puhdistavana ja vatsan pehmittävänä lääkkeenä vesi-, kelta- ja perätaudeissa, vatsan turvoksessa, sairasmielisyydessä jne. Sitä varten niistä joko tuoreeltaan puserretaan mehua, taikka keitetään väkevää lientä kuivatuista. Mehua on myös avulliseksi silmäjään voiteeksi kiitetty."

Voikukka on kansan keskuudessa saanut huomiota maksasairauksien rohtona. Se vahvistaa maksaa ja lisää sapen eritystä ja sitä kautta edistää ruoansulatusta ja puhdistaa verta. Poistaessaan kehosta kuona-aineita se piristää koko oloa. Voikukka lisää myös haimanesteen ja virtsan eritystä.

Varsinkin voikukan juurta on käytetty myös mm. vatsakatarriin, vatsaontelon tyriin, alentamaan korkeaa kolesterolia, perna- ja munuaisvaivoihin, kihtiin, reumatismiin, vesipöhöön, diureettisena eli nestettä poistavana ja lievästi ulostavana rohtona. Diureettina rohtona käytettynä voikukka ei poista kaliumia elimistöstä. Verso- ja lehtiuutteella on juuriuutetta suurempi diureettinen vaikutus.


AROMATERAPIA ENERGIAN LÄHTEENÄ

Aromaterapia eli ”tuoksuterapia” on niin kehon kuntoa kuin mielialaakin kohottava hoitomuoto. Se pohjautuu tuoksuvista, aromaattisista kasveista eristettäviin haihtuviin eli eteerisiin öljyihin.
EUKALYPTUS on kaikille mieluinen virkistävä tuoksu, joka raikastaa ja puhdistaa huoneilman. Se lievittää hengitystiehyeiden tukkeumia ja flunssaa sekä vahvistaa ja elvyttää väsynyttä oloa. Se auttaa myös poistamaan lihasjännitystä.

MÄNTY on raikas, metsäinen tuoksu, joka avaa ja vahvistaa hengitysteitä ja desinfioi huoneilmaa. Miehistä voimaa antavana ja virkistävänä männyn eteeristä öljyä käytetään väsymystiloissa.

ROSMARIINI on mausteisen raikas tuoksu, joka stimuloi verenkiertoa ja ruoansulatusta. Sitä on käytetty virkistämään muistia ja poistamaan väsymystä, hoitamaan reumatismia ja kipuja. Runsaasti käytettynä se saattaa nostaa verenpainetta. Hiustenhoidossa rosmariini vahvistaa hiuksia

SITRUUNAN raikas, puhdas ja virkistävä tuoksu auttaa japanilaisten tutkimusten mukaan parantamaan työtehoa. Sitruuna on hyväksi ruoansulatukselle sekä myös verenkierrolle.

Huomioitavaa on, että eteerisiä öljyjä ei tule käyttää sisäisesti eikä suoraan iholle vaan ne on laimennettava. Ne ovat helppoja käyttää 100%:na tuoksulyhdyissä, matoilla ja myös esim vaatteilla parfyymin tapaan. Hierontaa varten niitä lisätään 2 tippaa ruokalusikallista aromaperusöljyä kohti.

Frantsilan Luomuyrttitilan vahvistavia ja energiaa antavia tuotteita

Yrttivoimajuoma -yrttiuute-mehuvalmiste – ravintolisä koko perheelle

- kunnon kohentamiseen ja hyvän vireystason lähteenä

Harmonella - naisten voimajuoma – yrttiuute-mehuvalmiste -ravintolisä

- naisten vahvistamiseen ja hormonaalisen toiminnan tasapainottamiseen ja elvyttämiseen

Nokkosen siemen – yrttiuute – ravintolisä

- vahvistamaan erityisesti miehistä voimaa

- elvyttämään lisämunuaisen kuntoa ja sitä kautta hoitamaan pois väsymystä

Aurinkovoima –nokkos-yrttiviherjauhe - ravintolisä

- luonnolliseen ja hyvin imeytyviin hivenaineiden ja vitamiinien saantiin

Nokkostipat –yrttiuute - ravintolisä

- vahvistamaan yleiskuntoa

- parantamaan veriarvoja ja hoitamaan kihtiä

Virkistävä –kylpyöljy (väinönputki-eukalyptus) tai Virkistävä kylpysuola

- virkistämään ja lisäämään tarmoa, avaamaan hengitysteitä

Lohikäärmesalva

- lämmittämään, lievittämään ja laukaisemaan lihasjännityksiä

- käytä vahvistamistarkoituksessa alaselän, rinta-alueen ja jalkapohjien hierontaan

Ojan isännän muistolinimentti

- käytä selkärangan seudulle, alaselkään ja jalkapohjiin stimuloimaan munuaisia ja sitä kautta antamaan lisävoimia

 

Aromaterapeuttiset 100% eteeriset öljyt:


Eukalyptus - vahvistamaan ja elvyttämään väsynyttä oloa

Mänty - vahvistamaan ja virkistämään

Rosmariini - poistamaan väsymystä

Sitruuna - virkistämään ja parantamaan työtehoa

Suositeltavaa kirjallisuutta ovat Frantsilan Luomuyrttitilalta Virpi Raipala-Cormierin kirjoittamat kirjat, WSOY:n kustantamina; Luontoäidin kotiapteekki -luontaishoidot ja kasvilääkintä, Frantsilan Kasviskeittokirja sekä Luonnonkaunis –yrtit ja luontaishoidot naisen kauneuden ja terveyden tukena.

Tietojen lähde: Virpi Raipala-Cormier, Frantsilan luomuyrttitila